Sunnuntai 7.2.2021 (radio)

Vuokra-asunnot

Jätkäsaari
Vuokra-asuntojen kysyntä on vähentynyt koronan takia.Jaani Lampinen / Yle

Vuokra-asuntoja on nyt vapaana aiempaa enemmän.

Koronatilanteen takia monet opiskelijat ovat jääneet kotipaikkakunnalle. Työmatkustus on vähentynyt. Vuokra-asuntoja on myös rakennettu lisää.

Vuokrien nousu on hidastunut. Joidenkin asuntojen vuokrat ovat laskeneet, koska vuokra-asuntoja on tarjolla aiempaa enemmän.

Koronatartunnat

sairaalan koronatestaus kyltti
Koronatartuntojen määrä on kasvanut.Jarkko Heikkinen / Yle

Suomessa on raportoitu 354 uutta koronavirustartuntaa.

Koronatartuntojen määrä on lisääntynyt aiempaa nopeammin. 2 viikon aikana on todettu
yli 5 000 koronatartuntaa. Se on yli 1 000 koronatartuntaa enemmän, kuin 2 edellisen viikon aikana.

Eniten koronatartuntoja tapahtuu Uudellamaalla.

Muoviroskat

Pakkausmuovia keräysastiassa
Muoviroskia.Heli Mansikka / Yle

Firmoille tulee vastuu maksaa korvausta muoviroskista ja tupakantumpeista.

EU:ssa on tehty laki, että firmojen, jotka valmistavat muovipakkauksia tai tupakkaa, pitää maksaa kunnille korvaus roskien siivoamisesta. Tätä sanotaan kustannusvastuuksi.

Suomessa pitää nyt päättää, millaisia korvauksia firmojen pitää maksaa. Asiantuntijat sanovat, että Suomessa on vaikea laskea, miten paljon eri kunnissa tulee muoviroskaa tai tupakantumppeja. Myös EU:n ohjeet ovat epäselviä.

Suomen 3. naispiispa

Turun arkkihiippakunnan uudeksi piispaksi on vihitty Mari Leppänen. Hiippakunta on kirkon hallinnollinen alue, jota johtaa piispa.

Mari Leppänen on 42-vuotias. Hän on Turun arkkihiippakunnan ensimmäinen naispiispa. Suomessa hän on kolmas naispiispa.

Mari Leppänen vihittiin piispaksi juhlamessussa Turun tuomiokirkossa. Mari Leppänen sanoo, että kirkon pitää katsoa tulevaisuuteen.

Yhteisvastuukeräys

Sauli Niinistö
Presidentti Sauli Niinistö avasi Yhteisvastuukeräyksen sunnuntaina.Tasavallan presidentin kanslia

Kirkon yhteisvastuukeräys on alkanut tänään sunnuntaina.

Tänä vuonna yhteisvastuukeräys kerää rahaa vähävaraisten vanhusten auttamiseen. Yhteisvastuukeräys muistuttaa, että ihmisen tulot pienenevät paljon, kun ihminen jää eläkkeelle. Köyhyys voi silloin yllättää ihmisen.

Yhteisvastuukeräyksessä huomioidaan tänä vuonna myös vanhuksia maailman kriisialueilla.

---