Keskiviikko 16.12.2020 (radio)

EU:n koronarokotukset

Ursula von der Leyen
Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen kertoi EU:n rokotussuunnitelmista.John Thys / AFP

Euroopan unioni on kertonut koronarokotuksista.

EU kertoi, että kaikki EU-maat aloittavat koronarokotukset samana päivänä. Näin EU haluaa korostaa, että jäsenmaat taistelevat yhdessä koronaa vastaan.

Euroopan lääkevirasto arvioi jo ensi maanantaina, hyväksyykö se Pfizerin ja Biontechin koronarokotteen EU-maiden käyttöön.

Euroopan unioni haluaa aloittaa rokotukset pian, ehkä jo tämän vuoden puolella.

EU haluaa kiirehtiä koronarokotuksia, koska rokotukset Pohjois-Amerikassa, Britanniassa ja Venäjällä ovat jo alkaneet.

Suomen koronaluvut

Koronatesti oton jälkeen
Koronatartuntoja on löytynyt lisää.Sami Takkinen / Yle

Suomessa on raportoitu 6 uutta koronakuolemaa. Suomessa on kuollut koronan takia yhteensä 472 ihmistä.

Keskiviikkona raportoitiin myös 411 uutta koronatartuntaa. Eniten uusia koronatartuntoja on Helsingin ja Uudenmaan alueella.

Suomessa on raportoitu yhteensä melkein 32 000 koronatartuntaa.

Romutuspalkkio

auto romuttamolla
Vanhan auton romuttamisesta voi nyt saada romutuspalkkion.AOP

Monet suomalaiset vaihtavat nyt auton sähköpyörään.

Syynä on romutuspalkkio. Romutuspalkkiokampanja alkoi joulukuun alussa.

Valtio maksaa romutuspalkkion autoilijalle, joka luopuu vanhasta autosta ja romuttaa sen. Näin valtio haluaa vähentää vanhoja autoja, jotka saastuttavat ilmaa.

Romutuspalkkion voi käyttää uuden auton, sähköpyörän tai joukkoliikennelipun ostoon. Suomalaisia on kiinnostanut eniten sähköpyörä.

Sähköpyörän ostoon voi saada jopa 1000 euron romutuspalkkion. Siksi monet aikovat vaihtaa vanhan auton sähköpyörään romutuspalkkiokampanjan aikana.

Romutuspalkkiokampanja jatkuu koko ensi vuoden.

Muotisana legit

Nuorisoa kaupungilla.
Nuorten kieli muuttuu koko ajan.Henrietta Hassinen / Yle

Kerrotaan vielä nuorten uusi muotisana. Se on legit.

Legit tarkoittaa "oikeasti" tai "oletko oikeasti tuota mieltä". Sillä voidaan myös korostaa jotakin asiaa.

Nuorten muotisanat tulevat yleensä englannin kielestä. Ne ovat käytössä vain jonkin aikaa. Muoti vaihtuu nopeasti.

Lähipäivien sää

sääkartta
Yle

Torstaina on pakkasta ja poutaa, sadetta ei saada.

Pohjoisessa pakkanen on kireää. Lapissa pakasta voi olla jopa 30 astetta.

Etelässä on torstaina pikkupakkasta, rannikolla on jopa plusasteita.

Perjantaina sää taas lauhtuu, eli pakkasta ei ole enää paljon. Myös sateet palaavat perjantaina.

---