Torstai 11.2.2021 (radio)

Metsä Groupin tehdas

Metsä Fibren uutta biotuotetehdasta suunnitellaan Kemin Pajusaaren tehdasalueelle.
Metsä Group rakentaa tällaisen tehtaan Kemiin.Metsä Group

Metsä Group rakentaa uuden tehtaan Pohjois-Suomeen. Tehdas tulee Kemiin.

Metsä Group on metsäalan firma. Se alkaa valmistaa uudessa tehtaassa puusta sellua, jota voidaan käyttää paperin ja pahvin valmistukseen.

Tehdas alkaa valmistaa myös uudenlaisia biotuotteita, esimerkiksi kaasua. Tehdas tuottaa myös sähköenergiaa.

Uusi tehdas on tärkeä Pohjois-Suomelle. Se tuo alueelle paljon uusia työpaikkoja.

Uusi tehdas on iso. Se maksaa Metsä Groupille 1,6 miljardia euroa. Tehdas on valmis vuonna 2023.

Suomen koronakuolemat

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsingissä.
THL eli Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kerää tiedot Suomen koronakuolemista.Vesa Moilanen / Lehtikuva

Suomessa on kuollut yhteensä 708 ihmistä koronan takia. Torstaina kerrottiin 2 uudesta koronakuolemasta.

Koronaan on kuollut erityisesti vanhoja ihmisiä. Kuolleiden keski-ikä on 82 vuotta. Melkein kaikilla heistä oli jokin vakava sairaus, esimerkiksi sydänsairaus tai diabetes.

Tuomio valekuolemasta

Syytetty ja oikeusavustajat Helsingin käräjäoikeudessa.
Oikeus käsitteli irakilaisen miehen tapausta tammikuussa.Pekka Tynell / Yle

Oikeus on antanut tuomion tapauksessa, jossa valehdeltiin irakilaisen miehen kuolemasta.

Miehen tytär ja tyttären entinen mies tuomittiin melkein 2 vuodeksi vankilaan.

He valehtelivat Suomen viranomaisille, että naisen isä tapettiin Irakissa. Sitä ennen isä ei saanut turvapaikkaa Suomesta.

Siksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuin määräsi, että Suomen pitää maksaa tyttärelle korvauksia.

Totuus kuitenkin oli, että mies ei ollut kuollut. Siksi tytär ja tyttären entinen mies saivat nyt vankilatuomiot.

Kotihoidon ongelmat

Perushoitaja Minna Kumpumäki kotihoitokäynnillä asiakkaan luona.
Kotihoidon työmäärä on kasvanut.Tanja Kröger / Yle

Vanhusten kotihoidossa on enemmän ongelmia kuin ennen. Näin kertoo Ylen selvitys.

Ongelmista tehdään nyt 3 kertaa enemmän ilmoituksia kuin vuonna 2016.

Ongelmat lisääntyvät, koska kotona hoidetaan huonokuntoisempia vanhuksia kuin ennen. Työmäärä kasvaa, mutta hoitajia ei ole tarpeeksi.

Suomessa suunnitellaan nyt lakiuudistusta, joka parantaa kotihoitoa. Tavoite on pitää huolta esimerkiksi siitä, että hoitajia on tarpeeksi.

Lähipäivien sää

sääkartta
Yle

Perjantaina maan yli liikkuu vähän lumisateita. Pilvisyys on vaihtelevaa ja myös aurinko pääsee paistamaan.

Lännestä virtaa lauhempaa ilmaa ja pakkanen heikkenee. Lännessä pakkasta on vain muutama aste, idässä noin 15 astetta.

Viikonloppuna sää jatkuu poutaisena eli lunta ei sada.

---